Keeping up appearance

Kauan sitten kuljin mummoni, äitini äidin, kanssa kadulla ja kävelin sillä tavoin jalkojani vetkutellen. Heitin polvesta kiepin viskaten säären sivulle, ihan vain, kun se tuntui metkalta ja mummoni sanoi:"Mitä sie tuollee, luulovat viel jotta oot vammanen", varmaankaan sen kummempaa tarkoittamatta, mutta itselleni jäi mieleen, että häntä hävetti ajatus toisten luuloista. On vaikeaa päästä ulkoapäin iskostetuista käsityksistä, jotka kuin hiipien juurtuvat ajatteluun, etenkin jos se tapahtuu niin varhain, ettei itsellä ole vielä kokemusta arvioida niiden sisältöä ja paikkansapitävyyttä.

Tein kuusivuotiaana lähituttavuutta linja-auton kanssa, törmäsin kaiketi vilkkuun, kun otsani halkaisee 32 tikkiä vaatinut viiva =). Noin vuosi sitten tapasin erään, joka jo niihin aikoihin minut näki ja hän sanoi minun kesken leikkien alkaneen ulvomaan sitä, että olin ruma ja kamala ja hirveä tuon arven tähden. Muistan usein kysyneeni toiselta, haittasiko häntä arpeni, vaikka sitä juuri tarkemmin katsomatta edes huomasi. Mutta koska mielsin, ettei se minua itseäni varsinaisesti haitannut, hieman ihmettelin, että olisin moisen kiukkukohtauksen saanut, enkä oikein osannut samaistua siihen. Mieleeni tuli, että jos olen muuten leikin tiimellyksessä kokenut osattomuutta tai huonommuutta, olisinko voinut arvestani tehdä "asian" johon kohdistin kaoottiset tunteeni ja kokemukseni, ollen ymmärtämättä tai kykenemättä varsinaista syytä käsittelemään.

En tiedä miksi, mutta aina olen kokenut olevani ulkopuolinen, joukkoon kuulumaton. Ikäänkuin erilainen kuin muut ja osaton samasta ja samanlaisesta, kuin toiset. Otus vieraalta planeetalta, joka on joutunut väärään ympäristöön vailla keinoja selviytyä ja osata olla osallisena ympäröivän mallin mukaiseen elämään.

Sellainenhan voi pohjata vallan ennakkoluuloon ja väärinkäsitykseen. Tietämättömyyteen siitä, että toisetkin kokevat olonsa oudoksi ja kuulumattomaksi. Jos niin on, en ole mitenkään omituinen. Mutta koska en siitä tiedä, luulen olevani senkaltaisen kokemuksen kanssa yksin. Ja kuitenkin toisaalta näkee ja tajuaa myös sen, että toinen on samanlainen. Puhumattakaan, että entä jos hänenkin sisällään käydään käsitteiden sisällissotaa, joka etsii rauhanjulistusta sen kautta, että saat olla, toinenkin saa olla, mikään toisen ei ole sinulta pois ja että me todellakin voimme elää sovussa rakastaen keskenämme, jos vain näemme yli luulojemme ja annettujen erottavien muurien.

Oma kokemukseni on, että Jeesus todella on tie tuohon yhteyteen. Ei ole tarvetta kadehtia, epäillä, kytätä, vertailla, vaatia, säilyttää, ahnehtia, arvostella, vihata, soimata tai mitään muutakaan alhaista, mitä toisillemme teemme, kun käsitämme, että arvomme on yksin Jumalalta! Hän rakastaa minua. Minulta ei puutu mitään. Olen, koska hän haluaa minun olevan. Olen sellainen kuin olen, koska hän on minut tällaiseksi luonut. (Eikä tämä poista vastuutamme tehdä tarvittuja muutoksia itsessämme tai toimissamme!) Toinen on omansalainen samasta syystä ja minun tulee rakastaa häntä Jumalan rakkaana ja hänelle arvokkaana. Rauha maailmassa on mahdollinen vasta, kun se tajutaan.

Erikoinen ambivalenssi siinä, että Jeesuksen toivoo omasta puolestaan tulevan mahdollisimman pian ja muiden tähden toivoo, että Jumalan kärsivällisyys ja aikataulu riittää mahdollisimman pitkälle. Ilmestyskirjassa sanotaan, että neljä enkeliä odottavat maan neljällä kulmalla päivälleen ja hetkelleen aikaansa tuottaa tuho maalle. (Ilm.9:15, viitaten siihen ihan vain siksi, että on siis määrättynä päivä, jolloin on jo myöhäistä!) Me emme tiedä mikä hetki tuo aika on, mutta uskoisin, koska näen, miten hän on minua kohtaan ollut kärsivällinen ja kuinka hän on minua valmentanut ja auttanut, että vielä on aikaa tehdä parannus ja toimia sen puolesta, että voisi saada ikuisen elämän. Ja sille paikalle minunkin oli tultava, että valitsen jatkanko synnissä vai teenkö parannuksen. Ei joskus saatu usko olisi minua pelastanut, jos olisin itsepäisesti jatkanut tottelemattomuudessa. Sinä päivänä, kun syntinen kääntyy tieltään ja tekee vanhurskauden, hän pelastuu ja sinä päivänä, kun vanhurskas tekee synnin, hän kuolee syntinsä tähden. (Hesekiel luku 18). Kauaa sitä aikaa ei enää ole.

"Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne." Hpr 4:7. Niin kauan kuin sitä kutsutaan täksi päiväksi. Emme tiedä milloin päivä vaihtuu! Siksi, jos koet Pyhän Hengen kutsuvan, vetävän sinua Jeesuksen ristin juurelle, rakas, älä kieltäydy menemästä! Hän ei pakota ketään. Sinun on tehtävä valinta. Jumalan sana on täynnään hänen rakkauttaan ja vakuutustaan siitä, että HÄN HALUAA SINUT LAPSEKSEEN JA PELASTUVAN IKUISEEN ELÄMÄÄN! Jos jokin sanoo toisin, se on valhe! Lakkaa turvautumasta syihin työstä, perheestä, tovereista, harrastuksista, omista haluistasi... Ne ehtii hoitamaan ajallaan. Niitä ei tarvitse ratkaista nyt. Toki on sanottuna, että on syytä laskea kustannukset, mutta jos vain käännyt hänen puoleensa, on hän apunasi kaikessa muussa! Tämän maailman katoavat, arvottomat asiat eivät merkitse sen rinnalla mitään, kuulutko Jumalalle, vai tahdotko omin voimin räveltää halki elämän. Ja jos joku arvelee jaksavansa kyllä itse, että sittenpä kuolen ja on ohi kaikki ikävä... sorry to brake the bubble: "tulee olemaan ylösnousemus, niin vanhurskaiden kuin epävanhurskaidenkin" ja jos silloin seisot tuomarin istuimen edessä ilman Jeesuksen veren suojaa, olet todellakin valintasi mukaan omillasi! Meistä jokainen tullaan toteamaan syylliseksi. Ne, jotka ovat turvautuneet Jeesuksen antamaan uhriin puolestaan, tullaan armahtamaan hänen kärsimänsä rangaistuksen tähden!

Kivaa päivää taas jokaiselle! Siunausta, iloa ja rakkautta, missä kuljettekaan=)!