Lihan kuolema!

Vallan säälittävää, millaisessa kunnossa voi lyttyyn lyöty pieni todella olla. Alan olla kurkkuani myöten täynnä ja tahdon toisenlaisen tulevaisuuden. Mutta hyvänen aika, miten luja ote on vanhoilla valheilla ja vuosikymmenten aikana omaksutuilla asenteilla, ajatuksilla, käsityksillä, tavoilla jne. Pyhä Isä rakas, auta minut vapaaksi ja anna anteeksi, että olen taas mennyt putoamaan samaan vanhaan monttuun, jonka jo luulisi ajoissa tunnistavansa sen välttääkseen ja ei kun sinne...

Mahtaakohan tästä moni käsittää? Jossain syvällä sisimmässäni on vuosia elellyt kuva: kaunis, uljas, luottavainen, peloton, pystyvä ja altis kaikkeen hyvään, mutta todellisuudessa se, joka on elänyt tämän kehon kautta, on ollut jotakin aivan muuta! Se on arka ja pelokas ja hyljätty, arvoton edes toivomaan itselleen mitään hyvää, saati merkityksellinen tarpeeksi kyetäkseen ketään auttamaan, tai mitään hyvää aikaiseksi saamaan ja se on ällö ja ruma ja huono ja tyhmä.

Minulla on tatuointi. Siinä on nainen, jolla on perhosen siivet. Eräs kirjekaveri aikoinaan sen kirjekuoreen piirsi, kun kerroin, millaista toivoin ja se on juuri sellainen, kuin toivoinkin. Lopulta sen myös hakkautin ihooni, koska olin 'halunnut' tatuointia 15-vuotiaasta, mutta en arkuuttani uskaltanut ottaa ja sitten siitä tuli muodikasta, enkä halunnut joutua sen hullutuksen jalkoihin, että voisi joku sanoa sen olevan vain siksi, kun muillakin tms. Mutta kun jo kolmas lapseni oli syntynyt, ajattelin, että nyt jos koskaan ja sen tahdoin, joten otin ja sen merkitys on siinä, että päätin uskoa vielä jonain päivänä uskaltautuvani ulos kuorestani ja eläväni todeksi kaiken sen, minkä Jumala minuun on luonut ja mitä Hän tahtoo minun olevan ja että astuisin vielä luottaen ja uljaasti asemaani kaikesta ulkopuolisesta huolimatta ja kenenkään mielipiteistä välittämättä.

Se vaati todella uskallusta. Ottaa silloin se askel, että luottaisin vielä lunastavani tuon kuvan merkityksensä tähden.

En vielä ole sitä lunastanut. Mutta tänään päätän vastoin aiempaa kokemustani ottaa tässä kohtaa luottamuksessa kiinni siitä lupauksesta, että Isä ei minua kömmähdysteni tähden hylkää ja että Hän rakastaa minua ja auttaa minut uuteen elämään! En tahdo rypeä hetkeäkään kauempaa siinä kuoleman ja tuhon rapakossa, johon taas rähmälleni kaaduin. Ei ota enää vuosikausia uskaltautua uudelleen pystyyn! Minun ei tarvitse jatkaa synnin tekemistä, siihen langettuani, koska Jeesus on maksanut velkani ja on enemmän kuin kykenevä auttamaan minut pystyyn ja pitämään minut pystyssä, kunhan nyt otan uskossa Hänen apunsa vastaan ja lakkaan sen hulluuden, johon antauduin! Amen, halleluja!!! Isä kiitos! Kiitos Jeesus!

Pari Alistair Beggin puhetta tuossa kuuntelin "Go out and tell them!" Osuivat hyvin tämänhetkiseen aiheeseen ja siihenkin, mitä usein olen vaikeudekseni uumoillut: luulen voivani ja minun tarvitsevan omalla hulluudellani jotenkin auttaa vanhempiani säilyttämään omat ongelmansa, koska jos heillä on päiviteltävää minussa, ei heidän tarvitse nähdä omaa hulluuttaan, joka kaipaa korjaamista. En tiedä onko niin, olenhan todella saattanut aivan perättömästi vain väärinymmärryksen vuoksi tuon tähden vuosia tuhota elämääni ja pitää itseni tunkion pohjalla. Ehkei heihin ole minun tekemisilläni mitään vaikutusta. Mutta itselleni tuo kuvitelma on ollut voimakas valhe saamaan hulluuteni jatkumaan.

En tiedä kuinka tulee käymään, mutta "kiitti mulle riitti" sitä lajia ja aion opetella aina vain nopsammin pääsemään uudelleen pystyyn, mikäli ja sikäli kuin tulen vielä kaatumaan. En voi kantaa muiden kuormaa. Puhumattakaan, että sitä todennäköisesti pelkkänä placebona olen tehnyt tähänkään saakka. Se on vain päähäni istuutunut valhe, kuvitelma ja turha käsitys, että heitä kannatellut olisin. Sitä paitsi; jos se on ollut todellista, eikö ole rakkaudellisempaa saattaa heidät oman elämänsä totuuden eteen! Teen mieron työn, mikäli estän heitä kasvamasta. Niinhän silloinkin tuumin, kun eräs puolisen vuotta minua hakkasi ja häntä rakastin, niin lopulta tajusin, että minun on lähdettävä, koska jos rakastan häntä, en voi saattaa häntä vaaraan, että hän tappaa minut ja saa siitä vahingon. En minä silloin itsessäni kyennyt mitään arvoa tai syytä näkemään, että olisin pois lähtenyt. 

Sellaisia tänään. Kevättä pitelee. Jo joissain puissa isot silmut! Kohta vihertää=)