Suuntimissa

Taitaa alkaa olla suunta selvä ja esteet kaadetut ottaa vinkistä vaarin.

Olen koettanut tolkuttaa itselleni sitä, miten ei kukaan avaa, jos Hän sulkee ja miten kukaan ei sulje, minkä Hän avaa. Miksi hätäillä!?

Enkö ole Hänen johdantoonsa itseni ja elämäni jättänyt? Eikö Hän ole luvannut olla uskollinen silloinkin, kun en itse käsitä tai muuten pullikoin vastaan. Mitä muuta muka voin, kuin pyytää ja anoa ymmärrystä tarpeen mukaan ja kuuliaista sydäntä noudattaa? Mitään muuta en tiedä tahtovani, kuin että Isän tahto elämässäni tapahtuisi kaikin tavoin!

Jos Hän minne minut vie ja asettaa, enkö voi siinä turvallisesti ja luottavaisin mielin olla, sillä minkä Hän tekee, sen Hän varustaa ja pitää minusta huolen.

Jos se on näin... en voi joutua harhaan. Jos se on noin... on Hän yhäkin oman suunnitelmansa takana ja pitää minut pystyssä. Eihän minulla mitään muuta ole!

Kuin luottaa ja antaa elämän kantaa. Enhän minä voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan, tai mikä elämäni funktio täällä on, mihin kuulun ja kuinka toimimaan. Vain Hän tietää sen kaiken.

"Pyhä, opeta minut aina etsimään ENSIN Sinun Valtakuntaasi ja vanhurskauttasi, jotta voit myös kaiken muun minulle antaa. Amen."