Vanhoja tuntoja

Olen tyhjä.

Kaikenlaisten roolien ja arjen yritelmien takana on pelkkää loputonta tyhjää.

En näe itseäni.

En tiedä missä, tai mikä olen.

Minussa ei ole kenellekään mitään annettavaa.

Kavahdan jos joku pyrkii roolin taa. Entä jos hän ei pidäkään näkemästään. Jos olenkin vain naurettava, säälittävä, etova ja hyödytön.

Sellaisen haluaa viskata kauas luotaan.

Kaipaan kuulijaa, näkijää. Jonkun antamaan merkitystä tyhjyydelleni.

Auttamaan tuomaan sieltä esiin sen, joka nääntyy istumattomien rooliensa alle.

Olenko liian turtunut torjuntaan?

Voisinko voittaa pelon ja kuoriutua esiin?

Ottaisitko minut avosylin vastaan...

Kuolemaansa syntyneen perhosen.

Kirjoitettu tosiaan 21.10.2005, mutta kyllä näissä tunnoissa on ihan viime aikoinakin ryvetty. Kun kilttinä menet kerran uskomaan, ettet ole minkään arvoinen, on Jumalallakin iso työ kääntää ajattelun ja uskon laivaa. Onneksi jo tähän asti on tultu. Kunhan nyt ajattelin, tuon, jos siihen joku vaikka pystyy samastumaan... Hän ei todellakaan heitä ketään luotaan, jos häntä sydämestään lähestyy! Usko se.