Taustaa
Heip! Synnyin lahkolaisperheeseen 70-luvulla. Koulustani olen 8 vuotta käynyt seurakuntakoulua, joista kaksi sisäoppilaitoksessa. Kävin ensimmäisen kerran kasteella -88, koska laskin, etten menettäisi mitään, jos elämässäni noudattaisin Raamatun mittapuita, mutta vaikka asiat kyllä kiinnostivatkin minua, en oikeastaan vielä ymmärtänyt asiaa. Ehkä kaipasin isäni hyväksyntää tai jotain. Käsitys itsestäni oli arvoton ja hyödytön, joten ajauduin maailman syntiteille. Ryvettyäni siellä pari vuotta, olin jo melkoisen epätoivoinen ja tulin ajatelleeksi, että katson, mitä siellä Raamatussa oikein sanotaan. Sain uskon luettuani Matteuksen evankeliumin ja se oli ensimmäinen kokemukseni rakkaudesta!
"Jeesus on kuollut minunkin syntieni puolesta, eikä vain kaikkien muiden! Minun ei tarvitse tehdä enää syntiä! Tietävätkö ihmiset mitä täällä sanotaan? Tämähän täytyy huutaa katoilta!" Se oli ensireaktioni, mutta jyräytyi pian synnin, valheiden, ymmärtämättömyyden yms. alle.
-95 aloin tutkia Raamattua (siis ollen järjestön kirjoja) Jehovan todistajien kanssa ja kävin kasteella 2000. Hinkusin päästä kentälle puhumaan Jeesuksesta! Erosin 2002, koska aloin uudelleen tupakoida, enkä halunnut tuottaa Jehovan nimelle häpeää. Olen usein miettinyt, etten olisi kodin autoritäärisyyden alta päässyt pois joutumatta toisen yhtä pahan manipulaation kohteeksi. "Meillä tässä kun on totuus ja muut ovat väärässä". Mutta se auttoi antamaan heille anteeksi, sillä hehän eivät tienneet totuutta, eikä heitä siksi tarvinnut syyttää. En tähän päivään mennessä ole heidänkään oppeihinsa perehtynyt, olinhan saanut uskon sitä ennen ja arvelin asioiden olevan, kuten sanoivat, koska vastaan tuli niin paljon viitteitä Sanaan. Niinpä en itse tutkinut asioita, enkä oikein käsittänyt, mihin olin taas pääni pistänyt. Sama mentaliteetti jatkui siis vuosia, että heillä totuus ja muut harhaoppisia. (Et ihan oikeasti voi tietää uskovasi valheeseen, ennen kuin tulet tietämään uskoneesi valheeseen!) Järjestön kirjat hävitin 2008 ja vasta 2010 uskaltauduin ensimmäisen kerran katsomaan TV7:ää, missä David Pawson opetti Apostolien teoista. Ihmettelin, että olin jo vuosia ajatellut samoin, kuin hän puhui ja rohkaistuin uudelleen lukemaan Sanaa. Kävin kasteella kesällä 2010 ja ensimmäisen kerran sain ehtoollisen loppuvuodesta.
Henkilökohtainen Sanan tuntemuksen vaje ja valheet ja ikävät kokemukset, ynnä häpeä ja syyllisyys omista vääristä teistä pitivät kuitenkin sitkeästi mieron teillä ja yhä podin pelkoa siitä, että olin rikkonut Pyhää Henkeä vastaan, mikä ajatus oli juurtunut mieleeni jo 16-vuotiaana. Matkan varrella oli monia huippuja ja synkkiä laaksoja, mutten yhäkään oikein käsittänyt asioita, enkä ollut ollut opetuksen äärellä, tai uskovien yhteydessä. Niinpä huokailin vain hiljaa mielessäni Herran puoleen, koska maailman tyhjyys ei kuitenkaan jättänyt rauhaan.
Syksyllä 2012 Isä kohtasi minua muistuttaen rakkaudestaan ja parissa päivässä suli pois inhimillisen rakkauden tarve ja halu vääryyksiin, joiden kanssa kuitenkin yhä kamppailen pyrkiessäni oppimaan Hänestä alati lisää. Tein parannuksen ja tänään luotan siihen, ettei Hän hylkää minua kömmähdysteni tähden. Nyt olen ollut päihteittä yli vuoden! Olen myös oppimassa siitä, mitä juuri läpikäyn; kuinka yrityksemme parannella teitämme eivät pidemmän päälle auta, vaan ajavat meidät ennen pitkää takaisin mieron tielle tavalla tai toisella. On antauduttava Hänelle ja kuoltava täysin itselleen! No, hiljaa hyvä tulee ja oppia ikä kaikki.
Siinä seikkaperäisesti taustaa, jos siitä kelle mitä iloa olisi ja auttaisi hahmottamaan, mitä ja miksi täällä kirjailen...
Jeesus on Herra! Ja se on tärkein ja lähestulkoon ainoa asia, mikä meidän tarvitsee tietää.
Taivasten valtakunnan rekry
Sehän se on meneillään maailmassa. Niin täällä sulassa sovussa tahi sodassa joka ainoa nisu ja luste. Eiköhän tuo liene, enkelten suorittama sadonkorjuu käynnissä kaiken aikaa. Eihän kukaan tiedä päiviensä määrää ja selkeä kehoitus jokaiselle on olla valmiina ja hereillä, kun Herra tulee tahi oma aika koittaa.
Ollut järkyttävää havaita, miten helpolla yhä tuudittautuu horrokseen, kun jos ympärillä ei selkeästi pasuunaan puhalleta, että olisi kiire. "Kirkot" lienevät vaienneet, koska jo niin usein on toitotettu Jeesuksen tulemusta, eikä se vielä ole tapahtunut, niin moni taho on tyytynyt sulautumaan osaksi ympäröivää yhteiskuntaa liki tajuamatta, miten vakavan virheen siinä tekevät ja kuinka kiireellistä ja elintärkeää olisi kaiuttaa varoitusta ja vapauden sanomaa koko elävälle luomakunnalle. Vielä läheskään kaikki eivät Jeesusta Vapahtajanaan tunne. Saati niitä parkoja, jotka uskonnon otteessa lipuvat kohti tuhoaan, luullen, että heillä on asiat kunnossa, mutta joiden kohdalla Herra aikanaan joutuu toteamaan, ettei Hän ole koskaan tuntenut heitä. Käsittääkseni on turvallisempaa olla synnissä ja Jumalaa tuntematta, kuin olevinaan tuntea Hänet, mutta olla elämättä Hänen kutsunsa mukaan. Siksihän me täällä olemme, jos olemme uskon saaneet, että meidän kauttamme mahdollisimman moni ehtisi tulla tuntemaan totuuden ja valita osakseen Jeesuksen antaman armahduksen. Mitään muuta keinoahan ei kenelläkään ole pelastua tulevasta vihasta. Niin se on säädetty.
Eli, jos nyt sattuu, että maailman meno kyllästyttää, eikä missään tunnu olevan järkeä, en minä tiedä kykenenkö auttamaan, mutta jos Herran armo osakseni koituu, saattaa hän jonkin sanan kautta voida tämän välityksellä jotakuta lohduttaa tai johdattaa jossakin kohtaa. En tiedä mitä tekisin. Aina osaa kaduillakaan jokaiselle vastaantulijalle... ja taas välillä potee, että pitäisi ja mitähän sitä voisi... Siksi kai sitten, että edes jos jotakin, niin tämä täällä. Toivoisin voivani, kuten Paavali totesi, että ei kohdallani ole armo mennyt hukkaan... että lopulta olisin juoksuni päättänyt, kuten Isä sen säätänyt on. Vielä niin paljon, mitä en ymmärrä alkuunkaan. Jos kenellä pääsy Isän luo, rukoilettehan puolestani, etten jää taipaleen varrelle. Olethan sinäkään luovuttamatta! Uskostasi älä luovu, vaikka kaikki muu menisi! Millään ei ole ilman arvoa, eikä arvoa millään siihen nähden! Vahvistakoon ja nostakoon itsekunkin ojastaan, jotta soihtuina palaen Hänelle!